20.4.2014

5 weeks left

2014-04-19 06.02-tile 1. Auringonnousua kello 6.30 meidän huoneen ikkunasta. Kakkosvuotisilla oli kyseessä viimeinen koulupäivä ja ne päätti herättää meidät viideltä aamulla pieneen sotaan. Ei siinä unenpöpperöisenä kauheesti naurattanut sillä meillä ykkösillä oli kuitenkin koulua seuraavana päivänä, mutta oli mulla ainakin ihan hauskaa loppujen lopuksi. Vaikka sainkin sangollisen kylmää vettä niskaani. 2. Crazy rickshaw ride jokunen viikonloppu sitten Punessa 3. Shameless rickshaw selfie, minä ja ihana puolalainen Ada! 4. Rakas Wada 5 auringonlaskun aikaan 2014-04-19 06.12-tile 1. Tyytyväinen minä koska hyvä ruoka = onnellisuus. Mun huonekaverin Mayan äiti oli täällä visiitillä ja käytiin yksi ilta syömässä aasialaisessa nuudelibuffetissa! 2. Kuolen. Miksen voi saada tällaista ruokaa joka päivä koulussa? 3. Kokattiin vietnamilaista ruokaa ProjectBrunei2014 -hanketta varten. Paistoin näitä kevätkääryleitä kolmen tuntia ja toimin tarjoilijana sekä tiskaajana vielä lisäksi kaksi tuntia, mutta ihmiset rakastui joten time well spent! 4. Hyvänä tyttöystävänä (krhm) päätin leipoa mutakakun ihan vaan piristääkseni tuon tietyn päivää. (ja ainoa vuoka jonka löysin oli tietenkin sydämen muotoinen...) Täällä kokkaaminen on aina hieman amatöörimäistä touhua ja koska uunia meillä ei tietenkään ole, oli kakku mikroaaltouunileivonnaiseksi tosi maukas ja onnistunut! 2014-04-19 06.09-tile 1. Kun on vino pino esseitä ja läksyjä oottamassa sekä koe huomenna - johon et ole opiskellut tarpeeksi - on tietenkin ihan luontevaa pulahtaa uima-altaaseen keskellä yötä. Eikä muuten ollut yhtään kylmä. 2. Kärsivä IB-opiskelija 3. Mun seinää taas kerran. Tein ton unisiepparin itse muutama vuosi sitten, ja se itseasiassa karkottaa painajaiset pois melko hyvin. 4. En kiinnitä huomiota mun ulkonäköön ja vaatteisiin niin paljoa täällä, mutta pienet yksityiskohdat piristää ja ainakin sormuksia mun sormissa näkee lähes aina!


Kännykuvia sillä kameraan en ole koskenut pitkällä tikullakaan, pahoittelut siitä. Nyt vihdoin uuden puhelimen saatuani se on ollut kuin käden jatke (valitettavasti...), joten esim. mun Instagramia seuraamalla saa varmasti säännöllisemmin päivityksiä mun elämästä kuin vaikkapa täällä. Viimeinen kaksiviikkoinen rutistus koulua ennen ekan vuoden loppukokeita alkaa huomenna, joten välillä tuntuu ettei ole ees aikaa hengittää ja vain olla. 

Tasan viisi viikkoa ennen kuin on aika palata kotiin. Viisi viikkoa on aivan liian vähän ja mua pelottaa niin niin paljon päästää irti kaikista niistä rakkaista ihmisistä, joihin mulla on ollut etuoikeus tutustua. Tulevat ykköset on stalkattu läpi ja joka päivä taas uudet nimet ja naamat esittäytyvät facebookissa meille nykyisille opiskelijoille (mun ja Armin ykkönen vaikuttaa ihan mahtavalta. ja me saatin poika!!) ja mua kauhistuttaa sillä muistan elävästi viime vuonna kuinka tein itse samaa. Tuntuu kuin se ois ollut ikuisuus sitten, niin paljon on ehtinyt tapahtua. 

Viime viikot on ollut kuin vuoristorataa, tunteet on heilunut laidasta laitaan ja nyt vaunu kiikkuu huipulla kallistuen eteen ja taakse. Pitkästä aikaa oon tehnyt suuria, vakavia päätöksiä mun tulevaisuutta koskien ja se on pelottavaa. Tuntuu, etten ole tarpeeksi kypsä ja viisas päättämään omasta elämästäni, vaikka tietenkin mä olen ainoa joka niin voi tehdä. 

1/2 kohta takana. Elämäni parhaimmat, kauneimmat ja mullistavimmat kuukaudet takana, ehdottomasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti